Kasvimme

Erikoishedelmät

Paratiisin hedelmät on erikoistunut vain oloissamme eksoottisina pidettyihin kasveihin, joita hyvästä syystä ja erotuksena tavanomaisista meillä kasvatetuista hedelmistä kutsumme erikoishedelmiksi (pääsette tutkimaan niitä yläpalkin hedelmäkuvakkeista).

Hedelmäpuiden menestyminen puutarhassanne on kaikkien tärkein asia toiminnassamme. Siksi olemme koostaneet lajikevalikoimamme parhaan käsityksemme mukaisesti sopivimmista lajikkeista hyväksi havaituille perusrungoille kasvatetuista 2-vuotiaista vahvoista taimista, sillä vain sellaisilla voi kokemuksemme mukaan olosuhteissamme varmimmin onnistua. Tarkastamme huolella jokaisen taimen ja leikkaamme ja valmistelemme ne aina Teille istutusvalmiiksi.

Jos erikoishedelmien viljely olisi yhtä helppoa kuin omenoiden, ne olisivat paljon yleisempiä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö niitä voisi meillä kasvattaa, kunhan kasvimateriaali ja menetelmät vastaavat olosuhteitamme: Vuosittain satoa kantavien, vaateliaina pidettyjen lajikkeiden runsaus Helsingin Paratiisin hedelmien tarhassamme on konkreettinen osoitus siitä, että onnistuminen on mahdollista. Missiomme on oppimme hyödyntäen tuoda oman pienen hedelmäparatiisin perustaminen jokaisen ulottuville.

Hyvistä tuloksista huolimatta on tärkeää korostaa, että etenkin persikat ja aprikoosit ovat ilmaston lämpenemisestä huolimatta meillä menestymisensä äärirajoilla olevia kasveja. Mutta ainakin yhtä tärkeää on todeta, että vaikka niiden menestyminen meillä ei ole itsestään selvää, on harrastus sitäkin kiehtovampaa! Haluammekin mahdollistaa onnistumisenne tekemällä sen mahdollisimman helpoksi ja hyviä kokemuksia tuovaksi.

Pyrimme yhdistämään lajikevalikoimassamme parhaat ominaisuudet

Paratiisin hedelmien ehdottomana vaatimuksena on hedelmien herkullisuus ja huippulaatu, joka useiden kasvien osalta edellyttää myös riittävän aikaista valmistumisajankohtaa.

Jotta hienon sadon saaminen olisi mahdollista, on olennaista myös useimmiten itse todennettu, mutta vähintään parhaiden saatavilla olevien tutkimustietojen ja kokemusten pohjalta oletettava, menestymisen mahdolliseksi tekevä talvenkestävyys. Useiden erikoiskasvien kohdalla käsite on toki suhteellinen ja siihen liittyvä, väistämättä hyväksyttävä epävarmuus pyritään arvioimaan lajikekuvauksissa.

Runsaan satoisuuden ja helppohoitoisuuden vuoksi suosimme mahdollisuuksien mukaan itsepölytteisiä ja taudinkestäviä lajikkeita. Niiden joukosta valikoimaamme pääsevät vain herkullisimmat, aikaisin ja laadukasta satoa tekevät lajikkeet.

Lajikevalinta on aina kompromissi parhaiden ominaisuuksien yhdistämiseksi, ja ne kaikki täyttävien lajikkeiden löytäminen sopivilla perusrungoilla olevina taimina on erittäin haastavaa. Meillä tarjolla oleva kasvivalikoima on siksi suhteellisen suppea, mutta pitkälla ja perusteellisella työllä suunniteltu parhaan saatavilla olevan kirjallisuuden, tutkimusten ja omien viljelykokemusten pohjalta täyttämään mahdollisimman hyvin kaikki keskeiset kriteerit.

Suosimme vain parhaiten kotipuutarhaan sopivia perusrunkoja

Perusrunko on hedelmäpuun taimen osa, jolle haluttu lajike on lähellä maanpintaa liitetty. Se on juuriensa kautta kasvin maaperään yhteydessä oleva osa, joka ottaa sille ravinteet ja veden. Onkin äärimmäisen tärkeää, että perusrunko on vallitseviin maaperän ja ilmaston olosuhteisiin mahdollisimman hyvin sopeutuva ja lisäksi kasvatetun lajikkeen kanssa fysiologisesti mahdollisimman yhteensopiva. Vain sellaisten joukosta voidaan valita sitten kasvatuksen kannalta pahaan tuloksen tuottavat perusrungot. Valinnalla voidaan vaikuttaa edullisesti esimerkiksi kasvin kokoon sekä sadon laatuun ja aikaisuuteen, mikä on meidänkin tavoitteemme.

Perusrungolla on ratkaisevan suuri merkitys hedelmäpuiden ja aivan erityisesti persikan ja aprikoosin menestymiselle. Kokemuksemme mukaan on täysin selvää, että suurin osa epäonnistumisista näiden kasvien kanssa johtuu juuri vääränlaisista perusrungoista (Lisätietoa näiden kasvien kuvakkeiden alta). Tällaisilla perusrungoilla voidaan tuottaa taimistossa helposti näyttäviä puita, mutta niiden menestyminen asiakkaalla ei tällöin ole pääosassa.

Paratiisin hedelmissä hyväksymme vain sellaisia perusrunkoja, jotka kirjallisuuden ja erikoishedelmien kasvattamiseen paneutuneiden asiantuntijoiden mukaan tuottavat kullekin lajille tai lajikkeelle parhaan tuloksen sekä sopivat oman vuosikymmenten kokemuksen mukaan riittävän hyvin meidän haastaviin olosuhteisiimme.

Jotta puut veisivät vähän tilaa, niiden hoito olisi helppoa ja satoisuus aikainen ja laadukas, suosimme aina kun mahdollista hillittykasvuisia perusrunkoja. Usein esitetty käsitys niiden talvenarkuudesta on liian yleistävä. Olemme pitkään testanneet muualla vastaavissa oloissa hyväksi todettuja perusrunkoja, jotka ovat talvenkestävyydeltään ylittäneet odotuksemme kestäen täysin ongelmitta jopa 2022 alkutalven poikkeuksellisen kovat ja pitkäkestoiset, ilman lumipeitteen suojaa esiintyneet pakkaset. Suosittelemme kuitenkin aina juuristoalueen suojaamista esimerkiksi lehdillä hyvänä käytäntönä tällaisten olosuhteiden varalta.

Täysin yleissopivia perusrunkoja ei ole olemassa ja onnistuminen on varminta, kun kohteen olosuhteet tunnetaan mahdollisimman hyvin. Se onnistuu parhaiten hyödyntämällä Paratiisipakettimme puutarhakohtaisen katselmuksen ja suositukset. Kasvilajikohtaista lisätietoa löydät lajikuvakkeiden alta ja perusrunko on luonnollisesti aina ilmoitettu jokaisen lajikkeen kuvauksessa.

Pyrimme löytämään aina parhaat saatavilla olevat taimet

Tavallisten hedelmälajikkeiden saatavuus kotimaasta on erinomainen ja omenapuut tai meillä pitkään kasvatetut kestävät päärynälajikkeet on ehdottoman suositeltavaa hankkia laadukkailta suomalaisilta taimistoilta.

Paratiisin hedelmissä sen sijaan keskitymme vain eksoottisempiin hedelmälajikkeisiin, joiden kanssa tilanne on toinen eikä tarvittavaa valikoimaa toistaiseksi ole meiltä saatavissa. Meille on vuosien mittaan kuitenkin kertynyt hyvä käsitys toimijoista ja tarjolla olevaista laadukkaasta taimimateriaalista mahdollisimman hyvin omia olosuhteitamme vastaavilta seuduilta. Yhteistä kaikille hyväksi havaitsemillemme kasvattajille on aito mielenkiinto lajikkeiden testaamiseen ja laadukkaan ja huolella hoidetun taimimateriaalin tarjoamiseen, sekä ennen muuta edellä mainituilla tavoin asiakkaan kannalta parhaiden perusrunkojen käyttö. Vain sellaisilta toimijoilta hankimme taimet omiinkin kokeiluihimme, ja siksi ainoata ja parasta mitä osaamme myös asiakkaillemme tarjota.